tiistai 29. tammikuuta 2013

Niin monimutkainen hyvinvointi

Nyt on sen aika! On aika aloittaa blogin kirjoittaminen. Olen suunnitellut tätä mielessäni jo pitkään.  Nyt riittää  kaikkien ajatuksien yksin päässä pyöritteleminen ja alkaa elämän vaihe, jossa haluan jakaa kokemaani, oppimaani ja näkemääni toisten ihmisten kanssa. Haluan tuoda ajatukseni julki, sekä saada mielipiteilleni vastakaikua lukijoilta. Ajatuksillani haluan nostaa esiin asioita, joiden avulla ihmiset voivat lisätä omaa hyvinvointiaan tai ainakin edes yrittää voida edes hieman tätä päivää paremmin. Totuushan kuitenkin on, että suurin osa ihmisistä haluaisivat voida paremmin. Harva pystyy sanomaan, että minä voin niin hyvin, että tämän paremmin en enää voisi voida. Toki niitäkin ihmisiä onneksi varmasti on!

Ihmisten hyvinvointi on yhä enemmän ja enemmän esillä ja siihen liittyvää materiaalia on olemassa varmasti paljon. Tämän päivän ihmiset ovat erittäin kiinnostuneita omasta terveydestä, ulkonäöstä, mielialasta, voinnista sekä lukuisista aihealueista, jotka liittyvät hyvinvointiin. Iso osa ihmisistä laittaa paljon rahaa, aikaa ja energiaa siihen, että voisivat paremmin. Nämä ihmiset haluavat voida hyvin ja näyttää hyvältä,  keinolla millä hyvänsä.  Silti samaan aikaan uutisissa jatkuvasti kerrotaan, kuinka  lapset ja nuoret, sekä nuoret aikuiset ja keski-ikäiset työssäkäyvät voivat entistä huonommin. Uutisissa kerrotaan usein, kuinka ylipaino on kasvava ongelma koko Suomen kansan keskuudessa ja erityisesti lasten ja nuorten kohdalla. Alkoholin sekä muiden päihteiden liikakäytöstä ja liikakäytön aiheuttamista ongelmista Suomalaisten keskuudessa uutisoidaan usein. Lisäksi uutisista saa jatkuvasti lukea, kuinka eri sairaudet kuten diabetes, astma, allergiat ja suolistosairaudet lisääntyvät jatkuvasti, vaikka lääketiede kehittyy koko ajan. Puhumattakaan masennuksen lisääntymisestä. Masennusdiagnoosien ja masennuslääkkeiden määrä on lisääntynyt huomattavasti viime vuosien aikana. Uutisiset aivan kuin huutavat hätähuutoa siitä, kuinka ihmiset voivat huonosti!

Miksi en vain painaisi villaisella ja jättäisi noita uutisia lukematta? Voisinhan olla huomaamatta ihmisten keskuudessa vellovaa pahaa oloa ja  lisääntyneitä ongelmia ja keskittyä vain omaan elämääni pyrkien pitämään itseni hyvin voivana. Kyllä, niin voisin tehdä ja iso osa ihmisistä niin varmasti tekeekin, mutta minä en vaan voi, koska minulle on joku antanut tunteet. Minusta yksinkertaisesti tuntuu pahalta nähdä, jos ihminen voi huonosti. Minusta tuntuu pahalta, jos itse voin huonosti. Minä tiedän, miltä tuntuu kun voi huonosti. Tulen pian kertomaan omakohtaisen tarinani.

Toinen syy sille, että en vain voi ohittaa kaikkia aiemmin mainitsemiani uutisia tai olla tekemätta asioille mitään on se, että olen lähtenyt sosiaali- ja terveysalalle. Työssäni olen päivittäin tekemisissä ihmisten hyvinvoinnin ja terveyteen liityvien asioiden parissa.  Näen erittäin läheltä sen, miten ihmiset oikeasti voivat. Usein huomaan samantyylisten ongelmien toistuvan eri ihmisillä. Suurin osa ihmisistä puhuu lopulta samoista asioista ja samoista ongelmista hieman eri termein ja tavoin. Kolme vuotta kuunneltuani eri asiakaskuntien purnausta samantapaisista terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä ongelmista sai minut tajuamaan, että lopulta vastaukset näiden ongelmien ratkaisuihin ovatkin melko yksinkertaisia. Nykypäivän ihmiset ovat vain totaalisesti kadottaneet elämän peruspilarit, joista hyvinvointi ja onnellisuus lopulta koostuvat. Lisäksi  unohdetaan se, että ihminen tosiaan on psyykkisfyysinen kokonaisuus. Psyyke vaikuttaa aina fyysisyyteen ja fyysinen vointi vaikuttaa aina psyykkeeseen. Tästä ei vain päästä mihinkään!

Tässä vaiheessa tätä ensimmäistä blokirjitustani haluan korostaa sitä, että kaikki ajatukseni ovat minun mielipiteitäni liittyen terveyteen, hyvinvointiin, liikkumiseen, harrastamiseen ja ravintoon. Mielipiteeni koostuvat siitä, mitä minä olen kokenut, tuntenut, nähnyt, lukenut, kuullut ja havainnut elämäni - eli 27 vuoden aikana. Jokainen meistä muovaa eri tahoilta tulevan informaation itselleen sopivaksi paletiksi ja näin minäkin olen tottakai tehnyt. Ihmisellä on taipumus muokata ulkoa päin tuleva tieto itselleen mieleiseksi aiempiin kokemuksiin ja näkemyyksiin peilaten. Ja niin kuuluukin tehdä. En toivo, että kukaan tulee lukemaan kirjoituksiani pyrkien muuttamaan omia käsityksiään täysin vastaaviksi. Toivon ajatuksieni herättävän mielenkiintoa. Ja tietysti toivon, että neuvoistani ja mielipiteistäni voisi olla vastauksia edes osalle heistä, jotka kaipaavat apua paremman olon tavoittelemisessa sekä hyvinvointiin liittyvien kysymysten äärellä. Sillä senkin vasta hoksasin, että kaikki eivät ole terveyden ja hyvinvointialan ammattilaisia. On paljon heitä, joilla on paljon "väärää" tietoa, tai ei tietoa juuri ollenkaan. Vaikka paljon materiaalia terveyteen ja hyvinvointiin liittyvästä aiheesta jo on olemassa, silti huonovointisuus on lisääntynyt. On siis vielä mahdollista, että asioille on tehtävissä jotain. Toivon, että korteni kekoon kantamalla, voin tehdä oman osani sen suhteen, että suomalaiset voisivat paremmin.

" Jos minulla on jotain, mitä sinulla ei ole ja sitä tarvitset, miksi en jakaisi sitä kanssasi? "

Nimeni on siis Riina Lipponen. Olen valmistunut Jyväskylän AMK:sta fysioterapeutiksi Tammikuussa vuonna 2010. Lisäksi olen käynyt liikunnan ohjaajan peruskurssin 4 kk ja perusopintojen jälkeen suorittanut ylioppilastutkinnon ja lukion oppimäärän. Olen myös uimavalmentaja ja uimaopettaja sekä lapsille että aikuisille. Lisäkursseja liittyen fysioterapeutin koulutukseen on kertynyt jo pieni liuta. Olen työskennellyt liikunnan ohjaamisen ja uinnin opettamisen parissa 16-vuotiaasta lähtien.

Tällä hetkellä työskentelen fysioterapeuttina Suomen nuorten - ja aikuisten uintimaajoukkueen kanssa. Tämä työ on lähinnä fysioterapeutin työn tekemistä leireillä ja kilpailuissa. Leirit ja kilpailut painottuvat ulkomaille. Tämän kevään aikana tarkoituksenani on alkaa tekemään fysioterapeutin työtä yksityisenä yrittäjänä. Lähimpänä sydäntäni ovat urheilijat ja liikkuvat ihmiset ja liikunnasta tulleet vammat sekä muut tuki- ja liikuntelin ongelmat. Yrityksessä tulen korostamaan hyvinvointia ja kokonaisvaltaista asiakkaan elämäntilanteen tarkastelua. Suunnitelmaani kuuluu myös auttaa asiakasta  elämän punaisen langan löytämisessä, mikä tarkoittaa tasapainon löytämistä liikunnan, levon, työn ja ravinnon suhteen. Suunnitelmia minulla on tässä aloitusvaiheessa paljon. Se mitä kaikkea yritykseni tulee jokin päivä vielä pitämään sisällään, on vielä osittain auki minullekin. Se on kuitenkin varmaa, että hyvän olon sanomaa ja siihen liittyviä keinoja, jotka itse olen kokenut toimiviksi tulen julistamaan!

En halua kertoa teille, että olen aina intoa puhkuava koskaan sairastamaton ja ikinä mitään ongelmia omaava liikunnan superhyperyber pirteä kaikkiosaaja! SELLAISTA EI OLE OLEMASSA! Haluan kertoa teille rehellisen tarinani, jonka pohjalta minä olen henkilökohtaisella tasolla ymmärtänyt, mitä hyvinvointi ihmiselle tarkoittaa. Mitä se tarkoittaa minulle ja miksi se minua edes kiinnostaa?

Olen harrastanut suhteellisen säännöllisesti liikuntaa 9-vuotiaasta lähtien. Sitä ennen olin ylipainoinen tytön pullero, joka koulussa sai usein kuulla sitä olevansa. Kyllästyin moiseen haukkumiseen ja päätin tehdä asialle jotain. Olin jo silloin lapsena kuullut, että liikunnalla  saattaa olla jotain tekemistä hyvän olon kanssa ja liikkumisen avulla voi laihtua. Marssin uimaseuran syyskokoukseen ja ilmoitin haluavani aloittaa uinnin. Siitä se sitten lähti! Ainoa motivaatio aluksi oli laihtuminen. Olin vasta 9-vuotias ja halu laihtumiseen oli kova!!  12 vuotiaana kävin 10 kertaa viikossa uintitreeneissä ja lisäksi kuivaharjoittelu päälle. Kovalla treenimäärän nousulla ja nopealla painon putoamisella murrosiän alussa oli omat surulliset seuraukset, joista tulen jatkossa kertomaan lisää. Olen hyvä esimerkki siitä, miten urheilulla voi olla myös negatiivisia seurauksia, jos lasta/nuorta ei osata tukea/valmentaa oikein.  Uinti on harrastuksena kulkenut tähän päivään asti. Kilpailuissa käymisen lopetin melko varhain, koska en kokenut saavani tähän tarpeeksi kannustusta. Ahkera harjoittelija olin kuitenkin. Motiivi vaihtui laihtumisesta siihen, että treenaamisesta tuli hyvä olo ja se oli oikeasti todella kivaa. Oli ihana tuntea olevansa vahva ja oppivansa uutta. Harjoituksissa näki kavereita ja se oli mukava paikka koulun jälkeen mennä viettämään aikaa. Jossain vaiheessa laihtumisen motiivi kuitenkin palasi, vaikka tässä vaiheessa laihtumiselle ei varmastikaan ollut enää mitään tarvetta. Siitä alkoi parin vuoden kierre, jolloin suurin osa päivän energiasta kului lähinnä miettiessä sitä, että ei saa syödä juuri mitään. Toisinaan söin omenan päivässä ja harjoittelin lähes 10 kertaa viikossa. Tätä ei yhä tänäkään päivänä kovin moni sukulaisista tai ystävistäni tiedä. Olen nyt vain päättänyt vihdoin puhua asioista rehellisesti. Sillä nuoruuden tapahtumat vaikuttavat minussa yhä tänä päivänä.
 Aineenvaihdunta tyssäsi täysin ja laihtuminen oikeastaan loppui. Enemmänkin yritin käyttää ummetukseen tarkoitettuja apteekin valmisteita. Eihän sieltä, mitään ulos tullut, kun elimistö yritti ottaa energiakseen kaiken sen ravinnon, jonka suostuin syömään. Noina aikoina voin erittäin huonosti! Olin kasvatettu kiltiksi tytöksi ja tietenkin kävin kiltisti koulua ja hymyilin. Treenasin ja ulospäin kaikki näytti varmasti ihan hyvältä. Sisällä minulla oli paha olo. En oikein ymmärtänyt, miksi halu laihtumiseen oli niin kova. Toisinaan joku järkevä Riina puhui minulle. Ymmärsin, että kaikki ei ole hyvin, mutta en osannut hakea apua. Odotin, että joku ulkopuolinen huomaisi pahan olon, jota en osannut selittää. Lopulta sairastuin kouristelukohtauksiin. Nyt jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että hermostoni ja koko elimistöni oli aivan piipussa. Vasta nyt pystyn näkemään nuoruuden kulun järkevästi ja myöntämään, mistä oli kyse. Pitkään olin sitä mieltä, että minulla oli jokin epämääräinen tauti, jota ei osata selittää. Nyt ymmärrän, että koneistoni oli väsynyt ja energiaton. Viimeinen hätähuuto aivoilta oli laittaa jalat ja keho kouristamaan. Lääkäri diagnosoi sen silloin, että "nuoruusiän stressi". Hoito jäi siihen. Vissiin oli sitten ihan normaali ilmiö tuo "nuoruusiän stressi". Vanhempani eivät osanneet minua auttaa, koska näyttelin aina, että kaikki oli hyvin. Hyvin suomalaista. En uskaltanut näyttää, että minullakin voi olla asioita, joista en yksin selviä.
Terveydenhoitajan luona yritin käydä kerran keskustelemassa, mutta koin saavani niin tylyn vastaanoton, että en halunut puhua mitään. En tiennyt, mikä minulla on ja en osannut laittaa ongelmaa sanoiksi. En siis juurikaan jutellut ongelmistani kenenkään kanssa. Muuten olen aina ollut puhelias ja erittäin sosiaalinen. Siskoni kyllä kyselivät vointiani useinkin, mutta väitin aina, että kaikki on hyvin. Paha olo näkyi minun kohdallani alkoholikokeiluilla ja seurustelusuhteilla, jotka eivät kestäneet pitkään. Lopulta lukioikäisenä aloin itse hoitaa itseäni ja päätin, että haluan olla terve. Ymmärsin, että minulla on jonkin asteen syömishäiriö ja halusin sen itsestäni pois. Rakastin edelleen liikuntaa, mutta silloin en enää niin pakkomielteisesti. Aloin harrastamaan tanssia, mistä tuli hyvä olo. Päätin, että myös minulla on oikeus voida hyvin. Silloin aloin ottamaan selvää ihmisen hyvinvoinnista ja terveydestä. Luin paljon ravinnosta, liikunnasta ja elämän ilosta. Ajoittain kuitenkin vielä lukioaikanakin elämä oli jotenkin sekavaa, kuten nuoren elämässä usein onkin vaiheita, jolloin elämä tuntuu epävarmalta ja erilaiset kokeilut kiinnostavat. Hetkellisesti syömättömyys vaihtuikin ahmimiskohtauksiin, mutta en pystynyt oksentamaan. Joko en syönyt mitään tai sitten söin liikaa. Elämästä puuttui tasapaino.  Pikkuhiljaa kuitenkin eheydyin ja kasvoin aikuiseksi naiseksi.

Mielenkiintoista on se, että pystyin piilottelemaan sairauteni niin hyvin. Pitkään piilottelin sen itseltänikin, mutta erityisesti piilotin sen perheeltäni ja jopa ystäviltä. Se mistä olen erityisen ylpeä ja onnellinen ovat pitkään jatkuneet ystävyyssuhteeni. Ystävistä olen osannut pitää hienosti kiinni. Yhä tämän päivän parhaat ystäväni ovat yläasteajalta. En ole kenellekään mitenkään katkera siitä, että kukaan ei oikein osannut auttaa minua. Kuten sanoin, osasin peittää pahan oloni erittäin taitavasti. Tietenkin oli paljon hetkiä, jolloin elin normaalia ja onnellista elämää, mutta syömishäiriö velloi taustalla läpi koko nuoruuteni. Surullisinta on ymmärtää se vasta nyt. Enää en halua valehdella - ITSELLENI. Minulla ei ole mitään menetettävää ollessani rehellinen. Päin vastoin. Menneisyyteni avulla pystyn paremmin auttamaan ihmistä, joka voi huonosti, Omakohtainen taistelu hyvään oloon on ollut pitkä tie, joka luonnollisesti jatkuu läpi elämän, mutta uskon, että siltä polulta pystyn jo nyt ammentamaan paljon!

Jatkossa aion kertoa muista lajeista, joita olen harrastanut, työpaikoista, joissa olen työskennellyt ja paljon  lisää itsestäni ja kokemuksistani. Kerron lisää asisoista, jotka ovat saaneet minut voimaan paremmin. Nykyään suurimman osan päivistäni koen voivani hyvin ja koen olevani onnellinen. Olen löytänyt paljon keinoja, joiden avulla pidän elämäni langat käsissäni ja koen olevani virkeä, innokas ja elämän haluinen.  Tässä ensimmäisessä kirjoituksessa halusin tuoda esiin sen, että kokiessani olevani valmis kertomaan muille ihmisille hyvinvoinnista ja kokiessani pystyväni antamaan neuvoja tai ohjeita toiselle, on taustalla hyvin pitkä omakohtainen selviytymistarina. Tiedot ja opit, joista kirjoitan, eivät siis ole pelkästään oppikirjoista!

Tervetuloa blogini seuraajaksi! Kuvia tulossa jatkossa, kunhan opin niitä tänne laittamaan :D Blogin nimen tarinan tulen kertomaan seuraavassa kirjoituksessa.

Kevät aurinkoa jo odottaen,

Riina Lipponen


5 kommenttia:

  1. Tervetuloa blogimaailmaan rakas Riinaseni :) Ja mahtava blogin avaus, raaka ja rehellinen, mutta silti toivoa täynnä. Ihanaa, että voit hyvin ja elämä nykyään hymyilee <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sanna! Ideoita ja ajatuksia kirjoituksiin mulla olisi vaikka kuinka paljon. Mahtava idea oli aloittaa tämä blogi! :)

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa blogien ihmeelliseen maailmaan, Riina! =D

    Katri

    VastaaPoista
  4. Ihana Riina, luen mielelläni sun ajatuksia ja mielipiteitä!

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa kuulla, että innokkaita lukijoita löytyy tämän aiheiselle blogille! Ihanaa! Innostaa kirjoittamaan lisää :)

    VastaaPoista